Paikallishistoria.fi -sivusto on tutkijoiden ja harrastajien kohtauspaikka. Sen tehtävänä on tiedottaminen ja tutkimuksen seuranta, alan aineistojen kokoaminen ja jakaminen sekä keskustelufoorumin tarjoaminen.

RAUMAN SEURAKUNNAN HISTORIA KESKIAJALTA 1640-LUVULLE

Suomen eturivin keskiajantutkijoiden kirjoittama teos Risti ja lounatuuli (Rauman seurakunta 2015, painatus SKS) avaa nykylukijan eteen monipuolisen kuvan pohjoismaisesta keskiajan kaupunkiseurakunnasta. Keskiajalla hengellinen ja kirkollinen elämä läpäisivät koko yhteiskunnan. Pienen rannikkokaupungin ja sen seurakunnan elämä oli myös kansainvälistä. Eurooppa oli yhdentynyt katolisen kirkon suojissa, ja yhteydet Turkuun, Tukholmaan ja Roomaan olivat tiiviit. Raumalla toimi myös Fransiskaaniveljestö.

SATAKUNNAN HISTORIAN KUUDES OSA ILMESTYNYT

Satakunnan historian osa VI, Uudistuva maakunta, kuvaa maakunnan historiaa 1700-luvun puolivälistä 1860-luvun nälkävuosiin. Sen ovat kirjoittaneet Ulla Koskinen, Tiina Miettinen ja Teppo Korhonen.

KIRJA ON AIKAA KESTÄVÄ KÄYNTIKORTTI

Tilaushistoriakeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura yhteistyöhön

KYMENLAAKSON HISTORIA KAHDESSA OSASSA

Kymenlaakson historiaa kuvaava kaksiosainen teos on ilmestynyt, ja kuusi vuotta kestänyt kirjoitusprojekti on saatu päätökseen. Historia on kirjoitettu Kymenlaakson liiton toimeksiannosta ja juhlistaa liiton 75-vuotista toimintaa.

PAIKALLISHISTORIAN TUTKIJAT TUKHOLMASSA

Pohjoismaiden paikallishistorian tutkijat kokoontuivat kahdennentoista kerran 8.–10. lokakuuta 2012. Tapaamista isännöi tällä kerta Tukholman yliopiston Stads- och kommunalhistoriska institutet ja kokouspaikkana oli yliopiston Frescatin alueella sijaitseva Aula Magna. Paikalla oli kaikkiaan 21 alan tutkijaa Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Suomesta. Perinteisesti suomalaisten osallistumisesta on huolehtinut Tilaushistoriakeskus, joka on muiden pohjoismaisten organisaatioiden yhteistyökumppani. 

Sivut

Subscribe to paikallishistoria.fi RSS